Hyvät klubin jäsenet, elämme tavanomaisesta poikkeavia aikoja.
Päähuomiomme on COVID-19 viruksen aiheuttaman pandemian eli yli maanosien ulottuvan koronaepidemian taltuttamisessa. Suurin osa yhteiskuntamme toiminnoista keskittyy tällä hetkellä siihen. Osana kamppailua olemme myös rajoittaneet erilaisia sosiaalisen kanssakäymisen muotoja. Niillä on vaikutuksensa myös yhdistystoimintaan. Toki 110 vuotiaan klubimme historiassa on poikkeusaikoja eletty ennenkin. Likimain sata vuotta sitten kamppailtiin espanjantaudin kanssa vaikka sen aikaisen tiedonkulun puitteissa ei ehkä tuolloin ymmärrettykään mistä oli kysymys.
Pääsimme avaamaan tämän toimintavuoden perinteisesti blinijuhlien merkeissä Koskelassa 14.2. Poikkeustilanteesta johtuen joudumme valitettavasti perumaan pitkälle valmistellun kesäretken Kotkaniemeen ja Lemille. Rapujuhlat ovat kalenterissa perjantaina 21.8 – pidetään peukkuja, että olot olisivat tuolloin jo ”normalisoituneet” tarpeeksi.
Näissäkin oloissa valoisaa Vappua ja kevään juhlaa, pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne.
Klubin hallitus