Bussilastillinen klubilaisia suuntasi matkansa lauantaina 25.5 Helsingin Kuusisaareen. Ensin tutustuttiin oppaan avulla Villa Gyllenbergissä Schjerfbeck & muoti – taidetta ja pukuhistoriaa 1880–1950 näyttelyyn.
Aurinkoisen sään saatellessa käveltiin lyhyt siirtymä Didrichsenin taidemuseoon, missä otettiin omatoimisesti selvää Taide muuttuvassa maassa näyttelystä.
Paluumatkalla pujoteltiin linja-autolla Söderkullassa sijaitsevaan Gumbostrand Konst & Form taidekeskukseen, jonka bistrossa nautittiin lounaaksi erinomainen kalasoppa. Lounaan jälkeen tutustuttiin taidekeskuksen näyttelyyn ja kasvatettiin paikallisen putiikin liikevaihtoa.
Aurinkoisen retken kruunasi mahdollisuus ihastella linja-autosta käsin iltapäivän ukkoskuuroa Liljendalin ja Lapinjärven välillä.
Matkan aikana klubin varapuheenjohtaja, kulttuurineuvos Eero Niinikoski valotti retkikohteiden taustoja seuraavasti:
Hyvät retkeläiset
Tämänkertainen Kymin Klubin taideretki kohdistuu kahteen pienempään ja vähemmän tunnettuun taidemuseoon Helsingin seudulla. Molemmat museot ovat kuitenkin varsin tasokkaita ja ovat jo pitkään tuottaneet upeita näyttelyitä. Museoita, jotka ovat lähes naapuruksia, yhdistää lisäksi samankaltainen syntyhistoria: kumpikin on perustettu äveriäiden liikemiesten ja heidän puolisoidensa toimesta ja nykyisin niiden ylläpidosta vastaavat kyseisten perheiden perustamat säätiöt.
Ensiksi menemme Villa Gyllenbergiin, joka oli Signe ja Ane Gyllenbergin koti vuodesta 1938 lähtien aina heidän kuolemaansa asti vuoteen 1977. Ane Gyllen-berg hankki omaisuutensa kiinteistökaupoilla ja omistamallaan pankkiiriliikkeellä.
Hänen isänsä oli ruotsalaista aatelissukua ja toimi mm. tilanhoitajana Perheniemen kartanossa Iitissä. Gyllenbergien pariskunta oli lapseton, mistä johtuen he tukivat merkittävällä tavalla mm. Pelastakaa Lapset -järjestöä.
Gyllenbergit olivat kumpikin kiinnostuneita taiteesta, mutta keräilykärpänen oli puraissut erityisesti isäntää jo vakavasti 1930-luvulla. Hän luotti kaikessa keräämisessään omaan silmäänsä ja perusti säätiön1948 varmistaakseen omaisuutensa säilymisen. Tänään säätiö ylläpitää vuonna 1980 avattua taidemuseota sekä tukee merkittävillä summilla lääketieteellistä tutkimusta. Neljä vuotta sitten taidemuseota laajennettiin jatkuvasti kasvaneen kävijämäärän johdosta. Museon suosion yhtenä syynä voidaan pitää sen omistamaa Helene Schjerfbeckin teosten kokoelmaa, johon kuuluu peräti 39 tämän huipputaiteilijan maalausta ja piirustusta. Suurimman osan teoksista Ane Gyllenberg hankki jo elinaikanaan. Mikäli aikaa jää, käykään myös katsomassa talon vanhaa osaa, missä on esillä koti- ja ulkomaisia teoksia aina 1500-luvulta alkaen.
Nyt esillä oleva näyttely on tiettävästi ensimmäinen laatuaan, missä historiallisia pukuja ja maalaustaidetta esitellään rinnakkain. Schjerbeckin teoksia on esillä 20 ja muiden taiteilijoiden, kuten Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Eero Järnefeltin. Tyko Sallisen, Hugo Simbergin ja Maria Wiikin teoksia on peräti 40. Pukuja on esillä kaikkiaan 35 vapaa-ajan asuista iltapukuihin. Olkaa sitten tarkkoina, kun opas esittelee Helene Schjerbeckille itselleen kuuluneen keepin, joka on valmistettu myyrän nahoista. Naisväki varmaankin tietää, minkälainen vaatekappale on keeppi, mutta miehet tuskin sitä tunnistavat.
Villa Gyllenbergin lähes naapuritontilla on Didrichsenin taidemuseo, jonka perustivat Gunnar ja Marie-Louise Didrichsen vuonna 1965. Tanskalaissyntyinen Gunnar Didrichen oli laivanvarustajan poika, joka tuli Suomeen v. 1927 ja perusti oman maahantuontiyrityksen nimeltä Transmeri. Firman ensimmäinen tuote oli rotanmyrkky nimeltä Tabu, jolla ei vielä rikastumaan päässyt, mutta ryhdyttyään myymään lattianhoitokoneita niistä tuli myyntimenestys. Nykyisin Transmeri tunnetaan päivittäistavaroiden ja kosmetiikan maahantuojana. Niinpä rotanmyrkyn tilalle ovat kärkituotteeksi tulleet Chanelin kosmetiikkatuotteet.
Myös Didrichsenin pariskunta oli kiinnostunut taiteesta ja sen keräilystä, johon varallisuuden kasvu antoi hyvän mahdollisuuden. Heitä kiinnosti enemmän moderni- ja nykytaide kuin vanhat mestarit. Niinpä he halusivat rakennuttaa Kuusisaareen arkkitehtonisesti arvokkaan asuintalon, jonka suunnittelijaksi he pyysivät itseään Alvar Aaltoa. Tämä kuitenkin kieltäytyi kiireisiinsä vedoten ja suositteli tilalleen Viljo Revelliä, joka oli Aallon mukaan ainoa, joka pystyi samaan kuin hän.
Näin syntyi Villa Didrichsen, josta tuli yhdistetty yksityisasunto ja taidemuseo Villa Gyllenbergin tapaan. Rouva Didrichsenin terveys heikkeni 1980-luvulla, joten hän luovutti taidemuseon hoidon tyttärelleen. Kotitalo oli tullut hänelle kuitenkin siinä määrin rakkaaksi, että hän toivoi tulevansa haudatuksi omalle tontille, jossa olisi merinäköala ja auringonlasku. Hän oli jopa hankkinut valmiiksi Arvo Siikamäen suunnitteleman hautamuistomerkin nimeltä Tyhjä hauta, joka löytyy rakennuksen merenpuoleiselta rinteeltä. Myöhemmin hänen miehensä Gunnarin uurna laskettiin Marie-Louisen uurnan viereen.
Didrichsenin museossa on nyt vielä pari päivää avoinna näyttely, joka koostuu Nordean taidesäätiön kokoelmista. Suomalaisten vanhojen mestareiden lisäksi esillä on myös kotimaisten modernistien, kuten Rut Brykin, Paul Osipowin ja Ahti Lavosen teoksia. Erityisen vaikuttava työ on Akseli Gallen-Kallelan parhaimpiin teoksiin kuuluva suurikokoinen Purren valitus vuodelta 1907, jossa murheellisen näköinen mies nojaa hajoamassa olevaan isoon veneeseen.
Vielä muutama sana Nordean taidesäätiöstä, jolla on sukulaissuhde UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiöön siinä mielessä, että kummankin säätiön perustamissanat lausui parikymmentä vuotta sitten Nordean pääjohtaja Vesa Vainio, joka toimi myös UPM-Kymmenen hallituksen puheenjohtajana.
Nordean säätiön pysyvä kokoelma käsittää runsaat tuhat arvoteosta, mikä on murto-osa Nordean aikanaan yli 10 000 teosta käsittäneistä kokoelmista. Tämä suuri määrä johtui siitä, että kokoelmaan kuului yhteen sulautuneiden Yhdyspankin, Kansallispankin, STS-pankin ja Helsingin Osakepankin kokoelmat. Säätiö teki radikaalin ratkaisun ja perusti pop-up-myymälän, jossa merkittävä osa tauluista myytiin edullisesti halukkaille ostajille. Suurin osa kaupatuista teoksista oli grafiikkaa, jota pankit olivat hankkineet konttoreidensa somistukseksi. Nordea Taidesäätiön merkittävimmät teokset ovat pysyvästi yleisön nähtävillä Suomen Yhdyspankin vanhassa komeassa pankkisalissa Aleksanterinkadulla Helsingissä.
Meidän lounaspaikkamme Gumbostrand Sipoossa kuuluu niin ikään sarjaan varakkaiden liikemiesten lahja yhteiskunnalle. Jostakin syystä nykyiset raharikkaat eivät tällaista enää harrasta tai jos harrastavat, tekevät sen kaikessa hiljaisuudessa. Mene tiedä.
Gumbostrandin taidekeskusksen perusti vauraaseen Hartwallin yrittäjäsukuun kuulunut John Hartwall. Hän asui Sipoossa ja sijoitti entisen metallialan firmansa tiloihin sekä taidekeskuksen että ravintolan, minne olemme nyt matkalla. John Hartwall kuoli maaliskuussa 2020 yhtenä ensimmäisistä koronaviruksen uhreista.
John Hartwallin isä teollisuusneuvos Kay Hartwall johti puolestaan kaikkien tuntemaa virvoitusjuomakonsernia, joka ryhtyi Suomessa valmistamaan 1957 Coca-Colaa. Kuten muistetaan, Kokis tuli Suomeen jo Helsingin olympialaisiin, mutta amerikkalaiset eivät heti halunneet antaa juoman valmistuslisenssiä meille.
Kay perusti myös tämän Sipoon metalliyrityksen, joka aloitti patenttikorkkien valmistajana ja laajensi sitten tekemään kauppakärryjä ja rullakoita.
