Klubin tiedote 2/2025 – Kymiyhtiön henkilöstölehdet kautta aikojen

Etusivu » Ajankohtaista » Klubin tiedote 2/2025 – Kymiyhtiön henkilöstölehdet kautta aikojen

Kymi-Yhtymä -lehti kuuluu maamme vanhimpiin henkilöstölehtiin. Se perustettiin jo vuonna 1936, jolloin ainoastaan Enso-Gutzeitilla ja Yhtyneillä Paperitehtailla oli teollisuuden piirissä oma lehtensä. Kymin lehti ilmestyi aluksi vain kaksi kertaa vuodessa. Kun lehti perustettiin, sen yhdeksi keskeisimmäksi tehtäväksi asetettiin kertoa eri tehdaspaikkakuntien huolto- ja sosiaalitoiminnasta. Toinen tehtävä oli esitellä yhtymän, kuten Kymin Osakeyhtiötä aikoinaan kutsuttiin, teollista toimintaa mahdollisimman monipuolisesti. Ensimmäisessä numerossa korostettiin vielä, ettei se tule edistämään mitään poliittista suuntaa, vaan sen tarkoituksena on olla täysin puolueeton.

Vuosina 1940 – 1944 Kymi-Yhtymä ei ilmestynyt lainkaan. Sen sijaan toimitettiin julkaisua Kuusankoskelainen kotona ja rintamalla, jonka kustansivat Kymiyhtiö ja Kuusankosken kunta yhteisvoimin. Välittömästi sotien jälkeen Kymi-Yhtymä alkoi taas ilmestyä neljä tai viisi kertaa vuodessa.

Veikko Talven tultua vuonna 1951 lehden päätoimittajaksi ja samalla yhtiön ensimmäiseksi tiedotusmieheksi Kymi-Yhtymä -lehteä ruvettiin tekemään jo kuusi numeroa vuodessa. Sisältöä monipuolistettiin ja kuvien määrää lisättiin. Kokeneena lehtimiehenä Talvi huomasi pian, että Kymi-Yhtymä oli liian hidas kertomaan ajankohtaisista asioista. Niinpä vuonna 1952 ryhdyttiin toimittamaan Kymi-Yhtymän Tiedoituslehteä, joka ilmestyi A5-kokoisena kerran kuussa. Kyseinen julkaisu oli laatuaan ensimmäinen maamme teollisuuden piirissä. Aluksi lehti käsitteli vain Kuusankosken tehtaiden asioita, mutta laajentui vuonna 1976 koko silloisen Kymiyhtiön uutisjulkaisuksi saaden uudeksi nimekseen Uutislehti . Samalla lehti muuttui A4-kokoiseksi.

Vuonna 1981 Kymiyhtiö-lehti ja Uutislehti yhdistettiin ja uuden julkaisun nimeksi tuli UutisKymi. Lehden nimen keksi silloinen kesätoimittaja Pertti Alasuutari, josta tuli myöhemmin Tampereen yliopiston sosiologian professori ja akatemiaprofessori. UutisKymi ilmestyi tabloid-kokoisena parhaimmillaan 16 kertaa vuodessa. Muutaman kerran vuosien 1981-2001 välisenä aikana Uutiskymi jaettiin erikoisnumerona kaikkiin Pohjois-Kymenlaakson talouksiin 8 000 kappaleen painoksina.

Vuosien 2001-2006 välisenä aikana Kuusankoskella ilmestyivät PaperiVirta ja Kymi ja Voikkaa -nimiset henkilöstölehdet, kunnes UPM-konserni lakkautti v. 2007 entisentyyppiset henkilöstölehdet kaikilta tehdaspaikkakunnilta. Ne korvattiin pitkälle yhtiön sisäiseen intranet-verkostoon kootuilla verkkolehdillä, joista on vähitellen kehittynyt 2000-luvun sisäisen tiedotustoiminnan pääkanava. Satunnaisesti voidaan tehdä edelleen painettuja perinteisiä painettuja lehtiä.

Vuonna 1910 perustettu Kymin Virkamiesklubi pyrkii osaltaan vaalimaan vanhan Kymiyhtiön ja sen seuraajien perintöä. Klubi on vuosina 2020 – 2023 uudelleen julkaissut kotisivuillaan Kymi-Yhtymä lehden numerot. Virkamiesklubi on nyt Kymin 100-vuotissäätiön suosiollisella tuella digitoinut Kymin Tiedotuslehdet alkaen vuodesta 1970 samoin kuin myöhemmät Uutislehden, UutisKymin, PaperiVirran, Kymi ja Voikkaa sekä Kymi-lehtien numerot ja uudelleen julkaisee ne kotisivuillaan vuoden vaihteessa 2025/2026.

Lehdet ovat luettavissa näiden linkkien takaa:

Antoisia lukuhetkiä!